copyright@PäivijaTara
Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Taran päiväkirja 7.4.2015

Lumet ovat sulaneet pikkuhiljaa. Vielä sitä on vähän jäljellä. On ollut tosi pitkä ja kurainen kevät. Meidän kotiin ei pääse puhtain tassuin, kun jokapuolella on hiekoitussoraa, joka sotkee tassut. Mulla on nyt oven ulkopuolella sellainen kulmikas isompi vati, johon mä joudun laittamaan melkein joka ulkoilun jälkeen tassut. Ensin siihen kaadetaan lämpöistä vettä. Emäntä kyllästyi mun temppuiluihin tavallisen vadin kanssa, kun olisin pessyt vain etutassuja. Sitten kokeiltiin mun kahluuallasta, mutta se oli liian iso pesupuuhaan. Lopulta kaupasta oli löytynyt semmoinen sopiva matala laatikko, josta jätettiin kansi pois. Nyt mä joudun siis seisomaan siinä laatikossa melkein aina ennen sisälle pääsyä. Jos on pakkaspäiviä, riittää pelkkä tassujen pyyhkiminen. Onneksi saan vatiin menosta yhden nappulan ja sitten jokaisen tassun pesusta yhden. Se tekee aika monta nappulaa päivässä lenkkinappuloiden lisäksi. Eilen tassut pestiin kolme kertaa. Mutta tänään selvisin vain yhdellä pesulla. Onneksi tassut voidaan pestä ulkona, niin en joudu niin usein suihkuun. Tosin turkki alkaa olla jo aika pölyinen, että se suihkukin vois tehdä välillä ihan hyvääkin.
Oltiin eilen Kiiran ja Tuijan kanssa koulutuskentällä rallaamassa. (Se tarkoittaa harjoittelemassa Rally-Tokoa.) Kentältä oli sulanut jo melkein kaikki lumi, joten siellä oli aika märkää ja kuraista. Ei ollut kiva istua tai mennä maahan märkään hiekkaiseen maahan. Mutta ei auttanut mikään, kun emännät olivat niin tyhmiä, että vaativat kunnon asentoja. (Iltalenkillä istumiset ja maahanmenot sujuivat ihan hyvin, kun käveltiin kuivalla asvaltilla.) Onneksi lopussa lumessa kävely ja masun pyyhkiminen lumella auttoi pysymään tarpeeksi puhtaana. Lopuksi emäntä kantoi mut autoon. Teki emännälle vähän tiukkaa, kun olen kuitenkin painavampi, kuin Kiira. 
Meillä on kuulemma pian kahdet Rally-Tokokisat ja niihin pitää harjoitella. Käytiin viime keskiviikkona Jyväskylässä koulussa kertauskurssilla. Siellä ei ollut yhtään tuttua koiraa, eikä opettajakaan ollut yhtään tutun näköinen. Me käytiin aikaisemmin lopputalvesta toisessa ryhmässä, jossa opetettiin taas uusia temppuja. Yksi kerta kuitenkin oltiin pois ja siksi päästiin kertaamaan aloittelevien ryhmään. Siellä piti kulkea hihnassa, kun taas jatkokurssilla  oltiin vapaana ohjaajan vasemmalla puolella. Kerran jatkoryhmässä piti kulkea ohjaajan vierellä ja hypätä sitten esteen yli. No mä keskityin niin emäntään, että törmäsin suoraan siihen telineeseen. Se kyllä sattui vähän päähän ja ei ollut yhtään kivaa. Mutta heti piti yrittää uudestaan, ettei jäisi mitään kammoa.
Rally-Toko on kivaa! Niin kivaa, että me aloitetaan aina vinkuminen Kiiran kanssa autossa, kun tunnetaan, missä kohdassa ollaan menossa, jos koulupaikka tai kenttä on lähellä. Kun toinen aloittaa, niin toinen yhtyy kuoroon heti. Sit emännät komentaa meitä vuorotellen. Mulla on ollut harjoituksissa vinkupalloja loppupalkkana. Mä alan vinkua tosi kovaa suorituksen aikana, kun mua jänskättää, saanko pian pallon? Heitetäänkö se mihin suuntaan? Jne... Eilen me harjoiteltiin ainakin kahta eri rataa muutaman kerran läpi. Ja mä tietenkin vinguin sen minkä kerkesin. Sitten emäntä lopettikin koko homman, kun en hyssyttelyllä hiljennyt ja hän alkoi tuijottaa taivasta. Minäkin kohta hiljenin. Ja heti jatkettiin seuraamista. Sitten joku pilli taas eksyi mun nenään ja emäntä alkoi katsoa taivaalle. Mitähän se yritti mulle oikein kertoa sillä? Ja mitä se siellä taivaalla näki? Ehkä revontulia, kun niitäkin on ollut välillä taivaalla. Ja mistä sellainen pilli mun nenään oikein eksyi? Kaikkia muita koiria ainakin mun mielestä kehutaan iloisella ja kirkkaalla äänellä. Mun emäntä yrittää puhua mahdollisimman matalalla ja hitaalla äänellä ainakin pitempien suoritusten aikana, ettei se pilli eksy mun nenään... Kun opetellaan ihan uusia juttuja, silloin se kehuu tosi iloisesti mua.  
Onneksi me ollaan oltu jo yhdessä Rally-Tokokisassa, niin emäntää ei jännitä enää niin paljon. Tosin eilisen reenien jälkeen emäntä on vähän ihmeissään, miten se saisi sen pillin pois mun nenästä... Kisoissa ei kuulemma saa kovasti piipata. Se on kyllä aika tyhmää, kun ei saa yhtään olla innostunut. Mä niin tykkään olla rallaamassa ja odottaa vinkulelua palkaksi. Se suussa on ihana juosta edestakaisin.
Ollaan me oltu myös epävirallisina kaverikoiria mm. vanhainkodilla. Siellä oli kiva kuunnella, kun emäntä jutteli mummojen ja pappojen kanssa. Ja mua sai rapsuttaa. Ja välillä annoin tassua tai femmaa. Ja sai paljon herkkuja. Kuitenkin vähän liian hitaaseen vauhtiin, joten välillä piti panna vähän maate. Käytiin useammassa kerroksessa katsomassa niitä vanhoja ihmisiä. Mentiin kerrosten väliä hissillä. Se oli niin nopea, ettei siellä ehtinyt edes pelätä. Mulla oli sellainen huivi kaulassa, että ymmärtäisin olevani töissä. Meitä oli useampi koira. Ja siks me oltiin siellä epävirallisesti, kun kukaan meistä ei ole vielä käynyt sellaista virallista koulutusta, että saisi pitää oikeaa kaverikoirahuivia kaulassa. Vanhainkodista oli toivottu jo aikaisemmin silitettäviä koiria käymään. Mutta vasta nyt tänä keväänä me ollaan pystytty meneen sinne, kun Tuija on vapaalla kerran viikossa ja se pystyy järjestelee meidän menoja sinne pari kertaa kuukaudessa. Ja tietenkin se on siellä itsekin mukana Kiiran ja ehkä myös Veeran kanssa. Ehkä me pian mennään sinne taas käymään.
Mulla on myös pikkusisko. Se on musta cockeri ja sen nimi on Hertta. Mä oon pitänyt sille seuraa lenkeillä ulkona ja opettanut sitä kulkemaan hihnalenkeillä kauniisti. Paljon kaikenlaista muutakin kivaa koirille olen opettanut sille. Emännät kyllä ei ole siitä ihan samaa mieltä. Mä neuvoin sitä tutkimaan oikein tarkasti kaikkea reitin varrelta. Haistelemaan ja maistelemaan. Nyt silläkin on melkein samanlainen kuonopanta lenkeillä, kuin minulla. Minulle ostettiin uusi, kun se vanha oli jo aika tiukka. Lumen alta löytyy nyt aina kaikkea kivaa. Hertta oli tässä yhtenä päivänä lenkillä ja se oli löytänyt kuolleen oravan raadon. Kyllä mua harmitti, kun kuulin siitä, enkä ollut päässyt silloin mukaan. Minä en varmasti olisi luovuttanut sitä pois, vaan hotkinut sen parempiin suihini toisin, kuin Hertta. Yhtenä päivänä Hertta oli meillä sisällä kylässä ja mä yritin opettaa sitä antaan tassuja. Mä itse osasin sellaiset temput jo pienenä pentuna. Hertta täytti juuri vuoden. Hertta on kuitenkin enemmän seurakoira, eikä sen tarvitse temppuilla niin paljon. Mulle tulee helposti tylsää, kun olen työkoira, jos mun kanssa ei tehdä mitään. Talvella, kun Hertan emäntä oli kipeä, me vietiin Hertta ulos pitkälle lenkille. Aluksi se istui vähän väliä ja vikisi, kun sitä harmitti jättää sairas emäntä kotiin. Mutkiteltiin vähän matkaa ja lopulta Herttakin tajusi, että ulkoilu on ihan kivaa yhdessä. Seuraavana päivänä se jo kovasti heilutti häntää, kun mentiin sitä hakemaan ja se lähti iloisena mukaan. Vaikka Hertta onkin kiva koira, en mä tykkää jos se tulee liian lähelle varsinkaan mun mammaa. Silloin mä olen ihan mustasukkainen. Tosin nyt mun yksi tassu on vaaleanpunainen. Emäntä leikkasi päivällä kynsiä ja se ei huomannut ajoissa, että yksi kynsi oli jo valmiiksi paljon lyhyempi kuin muut. Ja ennen kukaan ehti tajuta mitään, oli jokapaikassa verta ja muhun sattui kovasti. Siihen loppui tassupesut ja ulkona siinä siteen päällä on muovipussi ja villatossu. Mä en päässyt tänään pitkälle iltalenkille ja suihkukin jäi väliin. Se hyvä puoli siinä on se, ettei mun tarvitse huomenna seisoa trimmauspöydällä. Eli kaiken minkä voit siirtää myöhemmäksi, kannattaa niin tehdä, ellei kyse ole syömisestä. Se kannatta tehdä heti ja mielellään usein.
Oikein hyvää kesän odotusta jokaiselle nelijalkaiselle. Jos sinulla ja isäntäväellä ei ole muuta tekemistä viikolla, niin parittomien viikkojen torstaina lähdetään linja-autoasemalta klo18 Koirakävelylle. Parillisilla viikoilla kävellään tiistaisin. Kesälomaan asti voi tulla mukaan toisia koiria treffailemaan.
~ Tara-lagotto
©2018 budoartara - suntuubi.com